Haku

Toivon kirjahylly

Kirjastoissa on koottu virtuaalinen Toivon kirjahylly, jonka kirjoissa käsitellään ilmastonmuutosta ja luontokatoa toivon ja toiminnan näkökulmasta.

Keväällä 2021 ilmastolukupiireissä ympäri Suomen törmättiin ilmastokriisiä käsittelevien kirjojen monenlaisiin lähtökohtiin perusanalyysistä tuomiopäivän pasuunaan ja ratkaisukeskeisyyteen. Lukupiireissä todettiin, että ilmastoahdistusta helpottaa parhaiten toiminta. Tätä ajatusta haluttiin vahvistaa sopivilla kirjavalinnoilla.

Hyvä esimerkki toimintaan ja uudenlaisiin elämänvalintoihin rohkaisevista kirjoista ovat ympäristöviisasta elämäntapaa tukevat kirjat: miten esimerkiksi matkustaa ja syödä ympäristöystävällisesti.

Omien valintojen lisäksi on tärkeää vaikuttaa isompiin ratkaisuihin omissa yhteisöissä ja politiikkatasolla. Tämä edellyttää hyvää tietopohjaa, ja sitähän kirjat nimenomaan kartuttavat.

Oma iso kokonaisuutensa ovat tunteet: ilmastoahdistus, tulevaisuuden pelko ja muut mielenliikkeet. Näistäkin ilmestyy nyt uusia kirjoja.

Toivon kirjahyllyyn on koottu enimmäkseen tietokirjoja. Kaunokirjallisuuttakin löytyy, vaikka jo lukupiireissä huomattiin, että toivo on niissä tulkinnanvaraisempaa. Yhden toiveikas kirja on toisen mielestä murheellinen ja näköalaton. Nuorille on muutama kirjasuositus, mutta lastenkirjat puuttuvat listalta toistaiseksi.

Lumme.-Finnan Toivon kirjahylly on tehty Helmet-kirjastojen Toivon kirjahyllyn mallin mukaan. Mikäli toivot lisäyksiä listaan, voit lähettää niitä Finna-palautelomakkeen kautta.

Muokattu: 28.3.2022
Valitse sivu
Valitse
Hakutulos 3
Valitse
Hakutulos 10
Valitse
Hakutulos 13
Kirja
Halonen, Tarja, kirjoittaja ; Korkman, Sixten, kirjoittaja ; Lund, P. D., kirjoittaja ; Neuvonen, Aleksi, kirjoittaja ; Rohweder, Liisa, kirjoittaja ; Sojamo, Suvi, kirjoittaja ; Taalas, Petteri, kirjoittaja ; Taipale, Kaarin, kirjoittaja ; Tuomioja, Erkki, kirjoittaja ; Ahola, Suvi, toimittaja
2017
LUMME-kirjastot
Tallennettuna:
Valitse
Hakutulos 14
Kirja
Happonen, Kaisa, kirjoittaja, valokuvaaja ; Miettinen, Karri, kirjoittaja ; Turkulainen, Riikka, kuvittaja
2020
LUMME-kirjastot
Tallennettuna:
Valitse
Hakutulos 18
Valitse
Hakutulos 20
Valitse sivu